Karjakoksi eteläänn

[--] Lypsymatkat veivät aamuin illoin runsaasti aikaa. Lehmiä oli enemmän ja laitumet olivat kaukana kuten kotitalosta kolmen kilometrin päässä olevat pelto- ja metsälaitumet.
Lypsymatkat äiti teki polkupyörällä. Isän veli Esko hitsasi takalaveria varten telineen, johon mahtuivat maitokannut, toisessa sarvessa keikkui lypsyämpäri siivilöineen ja toisessa puuroämpäri.

Kävin joskus iltalypsyllä, jolloin eniten minua kiukutti veräjä, sillä myös naapuri laidunsi lehmiään metsässä, ja heidän laitumensa oli ennen meidän laiduntamme. Veräjä ei ollut mikään kätevästi saranoilla liikkuva lautaveräjä vaan vetelä piikkilankaveräjä. Pyörä piti myös saada pysymään pystyssä aitatolpan nojalle...




Airi Viitasen kirjoitus kokonaisuudessaan
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Oikein sähköaidan teinkin

”Lehmät olivat syöneet kesälaitumensa tyhjäksi. Minä kysyin sännältä ja emännältä, voisiko lehmät siirtää toiseen heinämaahan; siinä oli paljon odelmaa ja kaikkea muutakin rehotti. Isäntä vastasi, ettei nyt ole ketään tekemässä aitaa.

Topakkana tyttönä minä tein sitten aidan itse, oikein sähköaidan teinkin. Kyllähän sitä vähän naureskelivat, mutta lehmät pysyivät aidan sisällä.

Lehmät tosin innostuivat tuoreesta vihreästä niin, että kaksi sai ähkyn, mutta siitä selvittiin...

 

Talon karjakko kertoo lisää 1950-luvun alkupuolen askareista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei likka saa pysähtymään

Seitsemän tarkkailukarjakkotyövuoden jälkeen Saara Saarinen kyllästyi kulkemisen
määrään. ”Valittelin miehelleni, etten enää jaksa sitä. Hän sanoi, että hankitaan moottoripyörä. Niin tehtiinkin, Lauttakylästä ostettiin Mzet125, nyt pääsee jo varmaan pienellä mopollakin lujemmin. [--]

”Taisin minä moottoripyörineni herättää Suttilassa ja Lauttakylässä huomiota, mutta samaan aikaan paikkakunnalla oli toinenkin moottoripyöräilevä nainen, hän oli töissä leipomossa.
Joskus olin liikkeellä Huhtamossa ja poliisi näytti pysähtymismerkin. En pysähtynyt ihan heti, ja kuulinkin poliisin sanovat toiselle: ”Ei likka saa pysähtymään...




Lisää Saara Saarisen työsarasta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Pää piipusta ulos

”Silloin kun piippu oli kylmänä,minä päätin kiivetä piipun huipulle, piipun sisäpuolella oli askelmat. Ei pikkupoikaa silloin ollenkaan huimannut. Kun pääsin ylös, niin työnsin pääni piipusta, kurkkasin ulos. Isäni Arvo ei tempausta nähnyt, mutta en malttanut olla kertomatta. Taisin saada kummijohdosta. Isä piti kovan kurin.”

Huittislaisen Olli Salonojan muistelus on 1930-luvun loppupuolelta. Silloin meijerille rakennettiin uusi pannuhuone niin, että meijerin savupiippu jäi huoneen sisälle...

 

 

Lisää Olli Salonojan meijeriajoista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Korkea kannullinen kermaa

[...] Kerran hän itsekin oli maitotaloustuotteen kuljettaja. ”Jatkosodan aikoihin olin kutsuttu Tampereella asuvan tätini tyttären häihin. Lähtiessäni sinne bussilla, meijerin kirjuri Vilma Aro toi minulle otain, jonka pyysi kuljettamaan hääpaikalle.

Täti oli minua Tampereella vastassa, silloin selvisi, että olin kuljettanut häitä varten korkean kannullisen kermaa. Sota-aikaan kerma oli arvokasta...
 

 

1950-luvun meijeriremontin työmaalla työskennellyt kertoo lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Tuimaa kyytiä numerojärjestyksessä

”Parhaimmissa paikoissa maitokuski kutsuttiin kahville joka toinen päivä. Tapaninpäivänä kutsuivat melkein kaikki: muistan senkin kerran, kun tuli juotua yhtenä päivänä 52 kupillista.” Illalla kotona huittislainen Esko Rantanen ei silloin enää juonut kahvia.

Rantanen urakoi Huittisten meijerille maitokuskina nelisen vuotta 1950-luvulla. Isänsä Arvo Rantasen työrupeama oli pidempi, 17 vuotta, hän aloitti vuonna 1934. ”Olisikos niinä vuosina meillä ollut yhteensä 3-4 hevosta? Yksi ainakin oli Tuima.”

”Talvisin isä keräsi reellä ja kesäisin rattailla. Vuoden 1947 talvi oli niin sula, että rekeä käytettiin vain kaksi kertaa. ”Mutta oli niitä lumisia talvia. Monta kertaa kihvelöitiin autonrenkaille varhot. Ja sitten kun ajettiin takaisin meijeriltä, niin tuuli oli tuiskannut taas tien umpeen...



Lisää Rantasen maidonkuljetusreissuista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

30 litran kannu vauhdissa kyytiin

”Yhden kannun tähden ei aina pysähdytty. Toinen jalka oli kiinni kolarilistassa ja toinen käsi oli kopissa kiinni, vapaalla kädellä kiskaistiin 30 litran maitokannu kyytiin. Muori oli kuulevansa, että kannunottaja sanoi kelvä, vaikka sanoikin selvä. Isokallion Kaukolla
oli silloin Chevrolet-kuorma-auto, vuosimallia 1938, ei leveä. [--]

Meijeriltä Apilisto muistaa kettinkiradan. ”Se lähti vasemmanpuoleisen oven kohdalta, tonkat laitettiin radalle numerojärjestyksessä. Toinen nosti, toinen kaateli. Olisikos se
ollut neiti Kivimäki, joka merkkasi määrät ylös. Tonkat kulkivat ketjuradalla pitkin meijeriä, tulivat toisesta päästä ulos, täynnä joppia tai tilattua piimää...



Seppo Apiliston maitokuskiajoista lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa