torstai 31. lokakuuta 2013

Butyrometrilaseihin rikkihappoa

Reino Rautava kirjoitti meijeriharjoittelupäiväkirja 1.9.1940-13.8.1941. Kiitos Hannu Virtasen saimme päiväkirjan puhtaaksikirjoitettavaksi ja julkaisuumme painettavaksi. Sivuille mahtuu niin meijeriaskareita kuin muuta elämää ja ajan kuvaa.


Ensimmäisenä päivänä
Aamulla tuntui jotenkin oudolta kun kellon soidessa heräsin klo 4.30. Olihan tämä ensimmäinen päivä vieraassa meijerissä. Puin itseni ja lähdin laskeutumaan portaita alas meijeriin. Täällä oli jo meijerikkö valmiina minua opastamaan kirnuujan apulaisen
tehtäviin. Koneellisen jäähdytyksen johdosta oli työ aivan erilaista kuin edellisessä meijerissä.

Kirnuamisen alettua pääsin hetkeksi sisälle. Tämäkin oli minulle uutta, sillä esiharjoittelijana ollessani ei minulla ollut tilaisuutta tällaisen ‘kahvihetken’ pitoon, kun en asunut meijerillä.

Työt sujuivat siten toisten opastaessa tuttua latuaan, kunnes yhtäkkiä huomasin ensimmäisen työpäivän päättyneen. Ihmettelin vain itsekseni, että eipä olisi näin pian luullut menevän.
[--]

18-7-41 Metsäpalo
Heti päästyämme töistä, hätyytettiin kaikki miehet meijeriltä sammuttamaan Suttilassa syttynyttä metsäpaloa. Ajoimme ensin kymmenisen km maantietä ja sitten 4-5 km kapeaa ja kivistä metsätietä ennen kuin pääsimme palopaikalle.

Onneksi oli palo jo saatu sammumaan sen tuhottua ainoastaan muutamia kymmeniä metrejä maan pinnassa olevaa kasvillisuutta. Puihin ei tuli ollut vielä kajonnut.
[--]


6-8-41 Sankarihautaus
Kävimme äsken kirkkomaalla seuraamassa sankarihautausta. Meidän siellä ollessamme vietiin neljä vainajaa hautaan. Arkkuja kantoivat suojeluskuntalaiset ja ruumishuoneen oven edessä oli kahden sk:laisen muodostama vartio. Haudalla veisattiin virsi, pastori Jokinen puhui ja omaiset laskivat kukkansa, jonka jälkeen hauta luotiin umpeen.


Väkeä oli melkoisesti poikkeuksellisen kylmästä säästä huolimatta.

Nyt on tänne haudattu jo yli 20 tässä sodassa kaatunutta.



13-8-41
Tänään oli viimeistä edelliset rasvakokeet. Kun oli ylimeijeriköllä kesäloma, ja olin vapaavuorolaisena, niin jouduin ottamaan koemaitoja.


Ensin oli vähän outoa, mutta pianhan siihen tottui. Jalat vähän puutuivat, kun täytyi koko päivä seisoa paikallaan...



Lue loput harjoittelupäiväkirjasta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa





keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Käsillä kävellen portaikossa

"Söyrinki, vanha isännöitsijä käveli käsillään portaat ylös konttorikerroksesta toiseen. Hän li luvannut, että tekee niin, sitten kun kivimeijeri valmistuu.” Olli Salonoja ei nähnyt isännöitsijän tempausta, isänsä Arvo Salonoja sen jutun hänelle kertoi. Arvo Salonoja oli meijerin koneenhoitaja 1930-luvulta 1960-luvulle. [--]

Olli Salonoja muistaa lapsuutensa asuinympäristöstä erityisesti meijerin vintin. ”Se oli koko talon mittainen, ja viisi metriä korkea. Meijerissä oli peltikatto, ja kun vintissä kävi keväällä lumien sulaessa, katolta kuului outo ääni, ihan kuin joku olisi kävellyt." [--]

”Sitten kun vartuin, Aron Vilma, konttoristi, pyysi minua portsariksi maitomyymälään. Se oli niin pieni tila, ja paljon ihmisiä. Menin ovelle ja päästin sisälle 10-15 ihmistä kerrallaan. Jonkun kerran isommat miehet meinasivat tuupata mun ohi, mut mää olin hurjana, mää olin jo pienenä ison kokoinen...
 


Olli Salonojan lapsuusmietteitä lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Nallekauppaa ja sotaa etelää vastaan

”Aina ongittiin kello 12. Silloin meijerillä pestiin juustolan lattia ja Punkalaitumenjokeen laskettiin juustosakkaa. Se houkutti putken suuhun kaloja. Siitä sai haavilla saalista niin paljon kuin sielu sieti.”

”Salakat kuskattiin isossa tiinussa maitokärryn kanssa meijerin sikalaan, jossa maksettiin penni kalakilosta. Sitten tehtiin nallekauppaa, mentiin ostamaan karkkeja meijerin myymälästä...




Seppo Suomisen lapsuusmuistoja lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Päivike, Pilvike, Yrtti ja Ylevä

”Ayrshire-yhdistyksen konsulentit tulivat Helsingistä ja tekivät tilastoja ja karjanruokintasuunnitelmia. Muistan neiti Niklanderin, hän laittoi Niveaa käsiin." [--]

”Jo ennen sotaa käytiin lypsämässä laitumella kolmen kilometrin päässä, sinne mentiin hevosella, monesti me lapset olimme kyydissä. Usein kävimme hakemassa lehmänlämmintä ehheetä maitoo mukiin.”

Maito laitettiin tonkkiin, jotka maitokuski hakimaitolavalta meijeriin. Takaisin tullessaan kuski toi joppia ja sitä mitä meijeriltä oli tilattu.

”Kävipä naapurissa kerran, että harakka ehti nokkia voita, kuului nimittäin ääni: ’Plikka, plikka harakka syö voin, hae äkkiä’...




Timo Koutun tarinointia lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Karjakoksi eteläänn

[--] Lypsymatkat veivät aamuin illoin runsaasti aikaa. Lehmiä oli enemmän ja laitumet olivat kaukana kuten kotitalosta kolmen kilometrin päässä olevat pelto- ja metsälaitumet.
Lypsymatkat äiti teki polkupyörällä. Isän veli Esko hitsasi takalaveria varten telineen, johon mahtuivat maitokannut, toisessa sarvessa keikkui lypsyämpäri siivilöineen ja toisessa puuroämpäri.

Kävin joskus iltalypsyllä, jolloin eniten minua kiukutti veräjä, sillä myös naapuri laidunsi lehmiään metsässä, ja heidän laitumensa oli ennen meidän laiduntamme. Veräjä ei ollut mikään kätevästi saranoilla liikkuva lautaveräjä vaan vetelä piikkilankaveräjä. Pyörä piti myös saada pysymään pystyssä aitatolpan nojalle...





Airi Viitasen kirjoitus kokonaisuudessaan
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Oikein sähköaidan teinkin

”Lehmät olivat syöneet kesälaitumensa tyhjäksi. Minä kysyin sännältä ja emännältä, voisiko lehmät siirtää toiseen heinämaahan; siinä oli paljon odelmaa ja kaikkea muutakin rehotti. Isäntä vastasi, ettei nyt ole ketään tekemässä aitaa.
Topakkana tyttönä minä tein sitten aidan itse, oikein sähköaidan teinkin. Kyllähän sitä vähän naureskelivat, mutta lehmät pysyivät aidan sisällä.

Lehmät tosin innostuivat tuoreesta vihreästä niin, että kaksi sai ähkyn, mutta siitä selvittiin...


 


Talon karjakko kertoo lisää 1950-luvun alkupuolen askareista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei likka saa pysähtymään

Seitsemän tarkkailukarjakkotyövuoden jälkeen Saara Saarinen kyllästyi kulkemisen
määrään. ”Valittelin miehelleni, etten enää jaksa sitä. Hän sanoi, että hankitaan moottoripyörä. Niin tehtiinkin, Lauttakylästä ostettiin Mzet125, nyt pääsee jo varmaan pienellä mopollakin lujemmin. [--]

”Taisin minä moottoripyörineni herättää Suttilassa ja Lauttakylässä huomiota, mutta samaan aikaan paikkakunnalla oli toinenkin moottoripyöräilevä nainen, hän oli töissä leipomossa.

Joskus olin liikkeellä Huhtamossa ja poliisi näytti pysähtymismerkin. En pysähtynyt ihan heti, ja kuulinkin poliisin sanovat toiselle: ”Ei likka saa pysähtymään...




Lisää Saara Saarisen työsarasta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Pää piipusta ulos

”Silloin kun piippu oli kylmänä,minä päätin kiivetä piipun huipulle, piipun sisäpuolella oli askelmat. Ei pikkupoikaa silloin ollenkaan huimannut. Kun pääsin ylös, niin työnsin pääni piipusta, kurkkasin ulos. Isäni Arvo ei tempausta nähnyt, mutta en malttanut olla kertomatta. Taisin saada kummijohdosta. Isä piti kovan kurin.”

Huittislaisen Olli Salonojan muistelus on 1930-luvun loppupuolelta. Silloin meijerille rakennettiin uusi pannuhuone niin, että meijerin savupiippu jäi huoneen sisälle...
 
 
Lisää Olli Salonojan meijeriajoista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Korkea kannullinen kermaa

[...] Kerran hän itsekin oli maitotaloustuotteen kuljettaja. ”Jatkosodan aikoihin olin kutsuttu Tampereella asuvan tätini tyttären häihin. Lähtiessäni sinne bussilla, meijerin kirjuri Vilma Aro toi minulle otain, jonka pyysi kuljettamaan hääpaikalle.

Täti oli minua Tampereella vastassa, silloin selvisi, että olin kuljettanut häitä varten korkean kannullisen kermaa. Sota-aikaan kerma oli arvokasta...
 
 

1950-luvun meijeriremontin työmaalla työskennellyt kertoo lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Tuimaa kyytiä numerojärjestyksessä

”Parhaimmissa paikoissa maitokuski kutsuttiin kahville joka toinen päivä. Tapaninpäivänä kutsuivat melkein kaikki: muistan senkin kerran, kun tuli juotua yhtenä päivänä 52 kupillista.” Illalla kotona huittislainen Esko Rantanen ei silloin enää juonut kahvia.

Rantanen urakoi Huittisten meijerille maitokuskina nelisen vuotta 1950-luvulla. Isänsä Arvo Rantasen työrupeama oli pidempi, 17 vuotta, hän aloitti vuonna 1934. ”Olisikos niinä vuosina meillä ollut yhteensä 3-4 hevosta? Yksi ainakin oli Tuima.”

”Talvisin isä keräsi reellä ja kesäisin rattailla. Vuoden 1947 talvi oli niin sula, että rekeä käytettiin vain kaksi kertaa. ”Mutta oli niitä lumisia talvia. Monta kertaa kihvelöitiin autonrenkaille varhot. Ja sitten kun ajettiin takaisin meijeriltä, niin tuuli oli tuiskannut taas tien umpeen...



Lisää Rantasen maidonkuljetusreissuista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

30 litran kannu vauhdissa kyytiin

”Yhden kannun tähden ei aina pysähdytty. Toinen jalka oli kiinni kolarilistassa ja toinen käsi oli kopissa kiinni, vapaalla kädellä kiskaistiin 30 litran maitokannu kyytiin. Muori oli kuulevansa, että kannunottaja sanoi kelvä, vaikka sanoikin selvä. Isokallion Kaukolla
oli silloin Chevrolet-kuorma-auto, vuosimallia 1938, ei leveä. [--]


Meijeriltä Apilisto muistaa kettinkiradan. ”Se lähti vasemmanpuoleisen oven kohdalta, tonkat laitettiin radalle numerojärjestyksessä. Toinen nosti, toinen kaateli. Olisikos se
ollut neiti Kivimäki, joka merkkasi määrät ylös. Tonkat kulkivat ketjuradalla pitkin meijeriä, tulivat toisesta päästä ulos, täynnä joppia tai tilattua piimää...



Seppo Apiliston maitokuskiajoista lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei saa juosta, ettei renkaat kuumene

”Huittisiin oli saatu uusi komia meijeri. Ja lehmiä oli melkein joka talossa ja maidon valmistaminen voiksi omalla separaattorilla ja kirnulla hankalaa. Silloin Jokisivullakin kyläläiset keskustelivat. että pitäisi saada maitokuski, joka veisi maidot meijeriin.

Minun isäni rupesi siihen hommaan. Hän vei hevosella ja kovapyöräisillä kärryillä jokisivulaisten maidot meijeriin. Meiltä ensin maantien varteen, sitten käynti Vampulan rajalle ja Raitniemen tienhaarassa kääntämässä ja sieltä Lauttakylään. Matkaa oli yhteen suuntaan yli kymmenen kilometriä. Tämä tapahtui 1920-luvulla. [--]


Isän kuskihommat loppuivat kestettyään parikymmentä vuotta. Meidän maitokannumme vietiin sen jälkeen vanhantien varteen kahden kilometrin päähän.

Minä ne melkein sataprosenttisesti sinne vein. Ensin Rytille yksipyöräisellä, mihin sopii kaksikin kannua tai vesikelkalla tai suksikelkalla. Rytiltä sitten hevosella tai kesällä
pikkurattailla. Atte sanoi: ’Ei saa juosta, ettei renkaat kuumene’...


Loput Mauno Suonpään kirjoituksesta löytyy
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Laimennuslaskuja ja muuta jännittävää

”Mainio mies se konemestari Salonoja. Aina sanoi meille, että pesuun ei saa käyttää kaivovettä, vaan jokivettä. Me tykättiin kuitenkin enemmän kaivovedestä, koska sitä tuli letkusta suuremmalla paineella.

Kerran kun tehtiin päivän loppusiivousta, meillä oli olevinaan kiire ja päätimme, että nyt kyllä pestään kaivovedellä. Yksi meistä sanoi, että menee etusillalle kyttäämään, ettei Salonoja pääse yllättämään. Sitten huomasimme, että konemestari seisoikin
jo selkämme takana...




Lisää Helvi Korpelan meijeritaipaleesta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei tullut meijerskaa

”Kirnuamisen jälkeen voi laitettiin puisiin dritteleihin, sitten voista piti nuijia ilma pois, siitä piti tulla tiivistä. Raskasta työtä. Sitten laitettiin paperit päälle ja nostettiin kylmään. Alin rivi laitettiin lattialle, mutta seuraavat pinottiin ylemmäs. Reidet olivat usein mustelmilla.” Huittislainen Raija Lehtoranta oppi esiharjoittelussa
vuonna 1960, ettei hänestä olekaan meijerskaksi.


Raijan puoliso Rauno Lehtoranta sen sijaan päätyi Huittisten meijerille töihin, hän oli koneenhoitaja 1970- ja 1980-luvulla...



Lisää Lehtorannan meijerikokemuksista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ainakin pääministeri ja päämajaeversti

”Keväällä 1918 juustomestari V.E. Toivola lähti vapaussotaan ja otti kaksi juustoharjoittelijaa mukaan, toinen heistä oli Valo Nihtilä”, kertoo Antti Airila. [--]

”Johannes Virolainen lähetti isälleni (koneenhoitaja Arvo Salonoja) kerran jälkeenpäin terveisiäkin. Virolainen oli agronomiharjoittelijana juustolassa”, tietää Olli Salonoja...
  

Lisää Johannes Virolaisesta ja Valo Nihtilästä
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Kääntökanki juoksutti

”Aikoinaan oli tapana, että uutta ja ymmärtämätöntä harjoittelijaa juoksutettiin. Taisin olla toista päivää juustolassa, kun vanhempi apulainen tuli sanomaan, että menetkö hakemaan juuston kääntökangen korjaukselta konehuoneelta...



Vuosien 1956-1957 meijeriharjoittelijan koko juoksutusEhheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Viisikymmentäviisi ja puoli astetta

[--] Massan käydessä kryynimäiseksi nostetaan se pellavaliinalla teräsnauhan avulla heran jäädessä kattilaan. Jonka jälkeen liinan kulmat sidotaan yhteen ja laitetaan nosturin
koukkuun, joka kuljettaa tämän leipomispöydälle ja siitä edelleen se laitetaan vormuun ja leivotaan juuston muotoiseksi.

Sen jälkeen juusto kuljetetaan puristushuoneeseen, jossa se laitetaan liinan sisään puristuskansien väliin. Juusto käännetään ja liinat vaihdetaan kuusi kertaa neljän
tunnin aikana. Tällä menetelmällä saadaan juuston pintaan syntymään ohut ja suojaava pintakerros, joka on myös hyvin tärkeä tekijä juustonvalmistuksessa...




Lisää Liisa Jernmanin 4B-luokan ainekirjoitusta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Reiät pitivät pinnalla

Juuston valmistukseen Huittisten meijerillä ehdittiin mukaan 1916-1917. [--]

Juustoa valmistettiin vuoteen 1941, koska siihen asti hyvä hinta teki siitä erittäin kannattavan artikkelin. Vuonna 1941 juustonvalmistus alkoi tuottaa tappiota säännöstelymääräysten takia. [--]

Emmental-juuston tahkoaminen aloitettiin uudestaan vuonna 1949. Juusto piti meijeriä pinnalla vielä 1980-luvullakin. [--] Viimeinen juusto valmistui vuonna 1986...
Lähteet: Viikki, Raimo 1989: Suur-Huittisten historia III,1, Viikki, Raimo 2000:
Suur-Huittisten Historia IV, Viikki, Raimo 2001: Suur-Huittisten historia V.




Lisää meijerin juustoisasta historiasta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa



Luku kymmenen on emmentalia

Matti Kuiko naputteli kirjoituskoneella Huittisissa harjoittelukertomusta vuonna 1986:

10.2. Kattilamaitoon tehdyt lisäykset ja
niiden tarkoitu

Juustonvalmistus tapahtuu kullekin meijerille ominaisen tarkan aikataulun mukaisesti. Aikataulun on tehnyt juustomestari kokemuksen
pohjalta.

I-kattilan lisäykset tapahtuvat seuraavasti:
klo 07.20 maidon lasku kattilaan
07.25 esihapatteen lisäys
07.50 hapate, kupari ja propionihappo
08.00 juoksutin
sekoitus
juoksettuminen (n. 40 min)

II- ja III-kattilan lisäykset vastaavasti
08.25 II-kattilan esihapate
jne

08.45 III-kattilan esihapate
jne [--]

Massa leikataan haluttuun raekokoon. Esan Maidossa on käytössä lankaleikkuri. Kun sopiva raekoko on saatu, leikkuri poistetaan
ja tilalle vaihdetaan seoksen hämmentäjät.

Liian pitkä leikkuu aiheuttaa rakeiden pölyyntymistä, ns. juustopöly, joka poistuu heran mukana pienentäen juustosaalista.


Lisää Kuikon harjoittelukertomuksen lukua kymmenen
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Remssua läskiä


"Jokapäiväistä syötävää sioille oli meijerin juustonvalmistuksessa syntyvä hera. ”Mikäs sen parempaa ja ravitsevampaa sioille syötettävää, eikä sille muuta käyttöä ollutkaan, sen tähden sitä yritettiin saada läpi mahdollisimman paljon. Myös maanviljelijät
hakivat heraa tynnyrikaupalla.” Siat söivät myös ohraa, kauraa ja maissia.

Räikänmaantien alkupäässä sijaitsevan Ritakallion sikalan lisäksi meijerillä oli silloin sikala sekä Kivirannassa että nykyisen Kaarirannan paikkeilla. [--] Talvella sikaloissa oli sikoja viitisensataa, kesällä saattoi pitää ulkona toiset viisisataa sikaa. Maatiaislaatua kaikki. [--]


”Noin puolen vuoden kasvatus ja hoito lihottivat sian 70-80 -kiloisiksi, jolloin ne myytiin. Herasta tuli hyvää lisäkasvua. Siihen aikaan ei kammoksuttu läskiä...



Vuosien 1954-1965 meijerin Ritakallion sikalan hoitajan työstä lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Tarkan miehen paikka

"Pyöreitä juustotahkoja laitettiin kymmenkunta päällekkäin lavalle, jonka ympärillä oli kehikko. Kellarista juustolavat nousivat sähkökäyttöisellä vinssillä juustolan katolle. Siitä ne siirrettiin pumppukärryllä auton lavalle, se oli yleensä Suomisen Topin tehtävä.”

Autokuski koski juustolavoihin ensimmäistä kertaa vasta kun niitä järjesteltiin lavalle. [--]

”Helsingissä Valion miehet koputtelivat juustotahkoja, ’vasara’ oli metallia, ehkä messinkiä tai kuparia. Kuului onttoa tai piukempaa ääntä. Jos ääni oli ontto, tahko otettiin parempaan syyniin, siihen kairattiin reikiä, katsottiin onko tahkojuusto pelkkää höttöä. Huittisten meijerin juustoja ei juuri jouduttu kairaamaan." [--]

Paluumatkalla lavalla kuljetettiin yleensä edellisen kerran lavoja ja kehikkoja. ”Joskus haettiin Fazerin varastolta kakkoslaadun karamelleja, suklaata ja keksejä. Niitä jaettiin niille meijerin osakkaille, joilla oli myös sikoja. Se sikojen ruoka kiinnosti talon ja naapurin lapsia, ihan kuin joulu se oli heille...



Lisää Pentti Risasen juustonkuljetusmatkoista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa


Ei krapulassa kellariin

Kerran Seppo Suominen jäi puristuksiin seinän ja juustojen väliin. ”Kapealta käytävältä olin ottamassa juustokiekkoa ylähyllystä. Osui tulemaan mukaan myös alempi tahko, juustojen keskipaino oli 83 kiloa.

"Olisin tietysti voinut pudottaa juustot lattialle, mutta alla oli ämpäri, jonka vedellä juustoja pestiin. Siinä olisi käynyt juustoille huonosti, ja siitä ei juustomestari Lax olisi tykännyt.”
”Isän veli oli työparinani, huusin häntä auttamaan. Hän vain lauleskeli, huusin kovempaa. Sitten hän tuli ja sanoi: ’Oletkin päättänyt pestä kahta juustoa kerrallaan’, ja lähti pois.”
”Huusin uudestaan häntä apuun, sitten tuli ja auttoi. Jatkoin työtäni, vähän ajan päästä rupesin itsekin lauleskelemaan. Topi juoksi perkuleesti paikalle. ’Jäitkö taas juustojen alle, kun vikinää kuuluu’, hän kyseli...



Lisää Seppo Suomisen juustolatarinoita
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Italialainen keskellä verstasta

Valmiit kannet ja vaipat kuljetettiin perille kuorma-autoilla tai junan kyydissä.
”Yleislakon aikana isä sai valmiiksi Loimaan Osuusmeijerin kansitilauksen. Pähkäili sitten miten saadaan levottomana aikana kuljetus perille, silloin oli tiesulkuja ja muuta. Sitten hän kyseli yhdeltä paikkakunnan autoilijalta, lähdetkö ’harmaan alueen kuljetukseen’.
Aamuvarhain lastattiin auto täyteen kansia ja Alastaron kautta ajettiin. Loimaan meijerillä ei muuta kuin ihmetelty, kun lasti pysähdyksittä ja vaikeuksitta päätyi perille. Kuljetus siis pelasi joka kelillä.”
”Kerran kansilasti oli jossain Pohjanmaan rautatieasemalla. Joku toinen meijeri ’veti välistä’ ja vei kannet mennessään. Soitti vain alkuperäisen tilauksen tehneeseen meijeriin ja sanoi, että tilatkaa te uudet, me maksamme nämä...


Jarmo ja Liisa Jernman muistelevat isäänsä Mattia lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Sotasokea sitoi

Kun minä olin töissä Kivimäen konepajalla, siellä tehtiin Huittisten meijerin juustolaan puukiekkojen pesukone. Sen suunnitteli meijerillä ollut teknikko.
Itse tein pesukoneeseen harjoja. Muistaakseni siihen käytettiin noin metrin mittaisia, 3 x 6 tuuman vahvuisia puunpaloja, kaksi puupalaa kiinnitettiin yhteen ja sorvattiin pyöreäksi. Sen jälkeen puolikkaisiin jyrsittiin akseliin sopiva ura, sitten puolikkaiden
kumpaankin sivuun ja keskelle porattiin pohjaa kohti suipponeva reikä...




Lisää Kalevi Siltasen kirjoitusta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ihan silmät kirkastuivat

Kuskit toivat poikiaan kuskintyön oppiin ja katsomaan 17-vuotiasta tyttöä. Ja pojat vaan töllötti, minä en ollut tietävinäänkään. [--]

Ja sen minä muistan aina, että kun olin liikkeellä niin, että päässä
oli hattu ja mukana käsilaukku, niin isännöitsijä Söyrinki tervehti
kohteliaasti lakkia nostamalla. Mutta kun päässäni oli liina ja
polkupyörällä lehkotin, niin hän tervehti paljon krouvemmin...



Maitomyymälän kesäapulainen muistelee 1920-luvun lopun suvea lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Sälinää ja kolinaa

Aina kaupan oli irtomaitoa, -kermaa, -voita ja -juustoa.

”Asiakkailla oli omat kannut mukana. En muista, että kukaan olisi koskaan unohtanut maitokannua kotiin, kermapullo unohtui helpommin. Kaupassa ei kuitenkaan ollut vara-astioita. Olit ilman, jollet muistanut.”

Myymälävastaavan lisäksi kaupassa oli yksi apulainen. ”Me molemmat myimme, mutta vastaavana minä huolehdin tilauksista ja laskutuksista. Vapaasti sain tilata tavaraa, sellaista mitä asiakkaat toivoivat. Karkkeja esimerkiksi ja jotain erikoista teetä...



Vuosien 1955-1957 myymälävastaavan muisteluita lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Porin poikaa meni


Kerran yksi asiakas pyörtyi, olin juuri häntä palvelemassa, ihan valahti valkeaksi ja sitten kaatui lattialle, vieläkin on silmissäni se näky.”
Muistelijan työvuosina myymälä oli niin sanotussa Pusan rakennuksessa, meijeriä vastapäätä, tien toisella puolen. ”Maito haettiin meijeriltä kottikärryillä. Raskasta oli tonkan nostaminen, neljä tonkkaa mahtui yhteen kärryyn...



Lisää vuosien 1959-1963 myymäläapulaisen muisteloita
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Vain neljä välivuotta

Ensin johtokunnassa Kuikoista Kalle (1900-1923), sitten Kalle I. (1924-1948) ja viimeksi Simo (1953-1988). [--]

K. Kuiko on tehnyt yhtiön hyväksi uhrautuvaa työtä, sillä hän on edistysmielisenä miehenä ollut ensimmäisiä, kun on ollut kysymys varain myöntämisestä tarpeellisia uudistuksia
tehtäessä. [--]


Niinpä K. I. Kuiko olikin kuntansa keskeisin henkilö kaikilla yhteiskunnallisilla aloilla. Ei löytynyt paikkakunnalta sellaista maataloudellista järjestöä, ettei hän olisi ollut niiden johdossa mukana. [--]

Simo Kuikon ura huipentui valtakunnallisen vaikuttajan paikalla alion hallintoneuvoston varapuheenjohtajana 1974-1985. Hän edusti Valion hallintoneuvostossa toista polvea, sillä hänen isänsä Kalle I. Kuiko oli ollut hallintoneuvoston jäsen 1934-1948...
 Lähteet: Lauttakylä-lehti 24.9.1948, muistokirjoitus, Touko Perko Simo Kuiko -kansallisbiografia-artikkelissa ja Söyrinki, Frans (toim.) Huittisten Osuusmeijeri Oy:n 20-vuotiskertomus 1900-1919.


Lue lisää hallintomiehistä
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Kauno, Terttu ja Teresa senkun lypsivät

Meijeri lopetti toimintansa.

Monet maidontuottajat olivat ymmällään. Suurin osa oli valmistautunut ja tyhjentänyt navettansa, eivät kuitenkaan kaikki, varsinkaan muutaman lehmän pitäjät. [--] Kotitalon lehmät Kauno, Terttu ja Teresa lypsivät lypsämistään. [--]

Laitteet minulla oli, mutta voin valmistukseen tarvittavan tiedon hankkiminen oli kiperämpi juttu. Taitajat olivat menneet manan majoille ja tieto heidän mukanaan. Kun kyselin asiasta sain aina vastauksen: ”Juu, kyllä minä muistan kun meillä kirnuttiin, ja se piimä oli sitten hyvää ja se talkkuna, kun siihen tehtiin, voi kun vielä saisi sellaista, ja se
voi, se oli tumman keltaista ja tuoksui hyvältä”. Mutta kellään ei ollut tiedon murustakaan kerman hapattamisesta tai kirnuuksen lämpötilasta...



Airi Viitasen separointi- ja kirnumistarina jatkuu
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Vähintään hopeakaivokselta tuntui...

Elokuussa 1967 perustettiin Osuuskunta Esan Maito,mukana olivat Huittisten meijeri sekä Vampulan ja Keikyän Osuusmeijerit sekä Punkalaitumen ja Kartanonmaan Osuusmeijeri Oy. Esa tarkoittaa tässä Etelä-Satakuntaa. Historioitsija Raimo Viikin mukaan Huittinen pyrki muutenkin olemaan seutukunnan keskus. 1980-luvun alussa mukaan tuli Kiikan Osuusmeijeri. [--]

1980-luvun puolivälin jälkeen huittislaista meijeriä käytettiin enää maakuntajakeluun ja maidon purkamiseen. Maito kuljetettiin Turkuun Maito-Auran pakattavaksi ja kuljetettavaksi...
Lähteet: Viikki, Raimo 2000: Suur-Huittisten Historia IV, Viikki, Raimo 2001:
Suur-Huittisten historia V, Ytti, Matti 1950: Piimäpuodeista suurmeijeriin.
Huittisten Osuusmeijeri Oy 1899-1949.



Lisää lopun aikojen historiaa
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa


Kaavan kaksi suojelusta

”Meijerirakennus on merkitty kaavassa suojelumerkinnällä. Suojelun ulkopuolelle jäävät joen puoleiset matalat kellariosat sekä julkisivuun myöhemmin tehdyt parvekkeet, katokset, lastauslaiturit ja vastaavat muutokset.

Rakennus on rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että ne sopivat rakennuksen ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin...


Lisää Meijerin alue, Kiviranta ja Huhkola -asemakaavan selostusta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

tiistai 29. lokakuuta 2013

Meijerskaa autettava lämmityksessä

[--]
6) Kuorima-asemien kuskien on
autettava meijerskaa maidon lämmityksessä.
7) Kesällä on käytettävä linjaalirattaita.
8) Voikuskin on kerran viikossa vietävä
drittelit Kiikan asemalle ja paluukuormana
tuotava meijerille kuuluvat tyhjät astiat
ja muut saapuneet tavarat.

[--]



Lisää meijerin johtokunnan kuskeille laatimia periaateohjeita
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa,
lähde:
Ytti, Matti 1950: Piimäpuodeista suurmeijeriin. Huittisten Osuusmeijeri Oy 1899-1949
 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Hakkaamisella ilmoitettava meijerskoille

"Meitä [virkailijoita] oli kaikkiaan neljä henkilöä, nim. meijerskat Hilma Laakso Osaralta, Aino Tuominen Tyrväältä, koneenkäyttäjä Frans Kivimäki Punkalaitumelta ja kirjanpitäjä A. A. Mattila Sahalahdelta. [--]  Keskenämme käytetyt nimemme olivat 'isäntä', 'emäntä', 'tytär' ja 'masinisti'."
 
"Työjärjestelmä oli seuraava: Aamulla kello 2, viimeistään ½3 alettiin kirnuaminen, jota kesti siksi kunnes kuskit alkoivat saapua. Allekirjoittanut [A. A. Mattila] sai nukkua noin puoli tuntia kauemmin eli siksi kun 'emäntä' oli saanut kahvin valmiiksi, mikä yhdessä meijerskain puolella olevassa keittiössä juotiin. Aamiaistuntia ei ollut, vaan kukin koitti syödä kädestään mitä sattui saamaan.
 
Noin seitsemän aikaan tulivat ensimmäiset kuskit, jolloin alkoi maidon vastaanottaminen. Separaattorit pantiin käyntiin noin kello puoli kahdeksan. Samalla alkoi myös maidon takasin antaminen, joka suurimmaksi osaksi oli 'tyttären' huolena. Maidon vastaanottaminen oli vuoroon 'emännällä' ja 'isännällä'. Kirnuamisen toimitti 'tytär', voinvaivauksen 'emäntä' ja pakkauksen 'isäntä', paitsi silloin kun meijerskoilla olivat sulhasensa vieraana kuului luonnollisesti voin pakkaus heille.
 
Työ kesti tavallisesti kello yhteen, mutta joskus myöskin kello kolmeen. Viimeiseksi ruokittiin sikoja, jossa myöskin 'masinisti' oli apuna. Työstä pääsyä sitte kun oli saanut kuivat vaatteet päälleen syötiin vankka päivällinen, jonka jälkeen pakostakin nukahdettiin. Allekirjoittaneelle kuului m.m. iltapäivän kahvinkeitto, jonka valmiiksi tultua oli seinään hakkaamisella ilmoitettava meijerskoille." (Lähde: Mattila A.A., 1920 Katkonaisia muistelmia Huittisten Osuusmeijeristä sen alkuajoilta. Söyrinki, Frans (toim.) Huittisten Osuusmeijeri Oy:n 20-vuotiskertomus 1900-1919.)
 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Uteliaita kauempaakin

Omapitäjäläisten mielestä meijeri oli sellainen ihme, että sitä poikettiin ihastelemaan kirkkomatkoillaan. Mutta uteliaita tuli kauempaakin: ”ensimmäisenä Kokemäen komeet 21 hevosella, sitten retkikuntia etelästä ja pohjoisesta, idästä sekä lännestä”, noin merkitsi muistiinpanoihinsa meijerin kirjanpitäjä A.A. Mattila. (Lähteet Ytti, Matti 1950: Piimäpuodeista suurmeijeriin, Huittisten Osuusmeijeri 1899-1949 ja Viikki, Raimo 1989: Suur-Huittisten historia III,1)

Erehtymisen häpeä

Mutta epäilijöitäkin riitti. ”Ilkeimmät ennustivat julkisesti, että mahtavasta rakennuksesta tulisi Kivirantaan hyvä heinäsuuli”. Heidän osakseen jäi ”erehtymisen häpeä”. (Lähde: Viikki, Raimo 1989: Suur-Huittisten historia III,1)

Velkaa vaan oli riittävästi

Puinen meijerirakennus valmistui vuoden 1899 lopulla Kivirannan tilan maille Punkalaitumenjoen rannalle Särkimyssillan päähän. Se oli ”ajan oloihin katsoen verrattain suuri ja komea, jopa niin että se oli tovin maamme mallimeijeri".
Velkataakka tuntui alkutaipaleelle lähdettäessä niin musertavan suurelta, että meijerin ensimmäinen kirjanpitäjä A.A. Mattila muistelmissaan lausuu: 'Velkaa vaan oli riittävästi eikä juuri mitään muuta'.”
(Lähde: Ytti, Matti 1950: Piimäpuodeista suurmeijeriin, Huittisten Osuusmeijeri 1899-1949)

Rasvainen voitto

Pitäjämeijerin osakkaaksi ei syntyvaiheessa ollut tungosta. ”Säännöt määräsivät ettei osakkeita saanut merkitä enempää kuin lehmäluku salli.” ”Liikkeen tuottama voitto-osuus oli jaettava maitomäärän ja rasvapitoisuuden eikä osakeluvun mukaan.” (Lähde: Viikki, Raimo 1989: Suur-Huittisten historia III,1)

Yhteismielin ja yhteisvoimin

Huittisten Osuusmeijerin (1899-1988) ensimmäisessä vuosikertomuksessa heretään ihan runolliseksi. Johtokunta toivoo, että ”tämän yhteistoiminnan muotoon perustetun liikkeen kaikkien jäsenten ja maidonantajain keskuudessa vallitsisi rakkaus ja sopu, sillä ainoastaan niiden kautta on siitä paikkakunnallemme koituva aikain kuluessa se todellinen, kouriintuntuva hyöty, mikä sillä on aiottukin. Kun näin pyrimme kukin yhteismielin ja yhteisvoimin kantamaan kortemme yhteiseen kekoon, niin siitä on tuleva mahtava vuoksi, joka nousee virraksi kansojen luoksi”. (Lähde: Ytti, Matti 1950: Piimäpuodeista suurmeijeriin, Huittisten Osuusmeijeri 1899-1949)