Maito kulki meijeriin myös tulvien aikaan

Suomen Kuvalehden jostakin huhtikuun numerosta vuodelta 1936 löytyy valokuvia Vesiniityn tulvamaisemista. Tuolloin Vesiniitty oli kuin pohjalainen latomeri.
Yhdestä kuvista tunnistin isoisäni Villehard Jalmar Lauhasen (1897-1991), joka toimi silloin myös maitokuskina.

Myös tulvien aikaan maito oli saatava meijeriin. Niinpä Lauhan ja Vesiniityn maitoja kuskattiin ensin veneellä Vesiniityntien alkupäähän vesirajan kohdalle. Isoisäni, jota myös Haarttiksi kutsuttiin, "roudaa" muiden miesten kanssa maitokannuja veneestä hevoskyytiin Vesiniityllä liki Ritakallion talon suuleja.

Pappa oli maanviljelijä, kirvesmies ja tukinajuri. Ikänsä puolesta hän oli Talvisodassa hevosmiehenä. Jatkosotaan hän ei ikänsä takia eikä Talvisodassa haavoittumisensa takia päässyt. Kalastusta pappa harrasti Kokemäenjoella ja Loimijoella elämänsä loppuun asti yli 90-vuotiaana.

Myöhemmin maitoa kuskattiin traktoreilla. Vesiniityltä muistan n. vuoden 1952-mallisen Zetor A -sarjan traktorin ja sitä ajaneen kuski-Haaviston, joka asui Nanhialla. Mummolassani oli Zetor K -sarjan korkeapyöräinen traktori ja täsmälleen olympiavuoden mallia.
Kuski-Haavisto otti muun muassa Lähteenmäen Laurin (1900-1993) tilan maidot kyytiin. Lähteenmäestä muistan ne monet karjatilapalkinnot, jotka Lauri oli saanut eri maatalousnäyttelyistä. Lähteenmäessä oli lehmiä vielä 2000-luvulla. Aikanaan Lähteenmäki tunnettiin maakunnassa talkkunanvalmistuksesta.

Vielä joskus 1970-luvulla Vesiniityllä ja Lauhassa pidettiin enemmänkin lehmiä. Minäkin pääsin mummolassa apupoikana kuskaamaan maitoja rattailla jokirannasta tienvarteen kannupukille maitokuskia varten. 

Joskus muistan "avustaneeni" isäni mummolan maitokuljetuksiakin Lauhantienvarteen. Mentiin Hakasen koivukujaan pitkin ja varottiin isoja valtaojia. Koivut oli joskus 1918 istuttanut isoäitini isä edesmennyt Nestori Pokela, sen ajan agrologi ja Takkulan kartanon entinen tilanhoitaja. Isäni  Ano Lauhasen mummola oli silloin edesmenneen pitäjänneuvos Toivo Hakasen sekä edesmenneen Aino Hakasen (os. Pokelan) maatila.

Keväällä 1966 Hakasen Topin 50-vuotispäiville mentiin kai veneellä kevään suurtulvien aikaan. Veneellä kuskattiin maidot silloinkin.



Se oli aikanaan suuri hetki Lauhassa heinäteon aikaan, kun ruokatunnilla talkooväki sai Huittisten meijeriltä tuotua jäätelöä jälkiruoaksi. Aili-mummuni (1904-1992) palkitsi suuren talkooväen meijerin kaupan tuotteilla -siis minutkin nappulakopan kantajan.

  

Kun väki vanheni, niin muistelen, että  Hakaselta, Lauhaselta ja mummolani naapurista, Mäkelästä laitettiin lehmät ja hevoset pois joskus 1970-luvun alussa.  Aino ja Toivo Hakanen muuttivat silloin uuteen Vehnähoviin Lauttakylään. Eläkkeellä olevan pikkuserkkuni, aluepalopäällikkö Pekka Lehtisen mummu, edesmennyt Alli Mäkelä (os. Pokela) jäi asumaan tilalleen Loimansuuhun mummulani naapuriin. Alli piti kuttua ja teki hyvää kutunjuustoa kotonaan. Mummuni ja pappani jatkoivat kanojen pitoa Lauhassa. 



Kovaa aikaa se oli tulvien keskellä aina, myös maidontuotanto ja karjanruokinta. Silloisessa Huittisten kunnassa satovahinkoja arvioinut kommunistipuolueen edustaja oli kai 1950-luvun alun tulvien aikaan osaltaan sanonut, ettei ensikertaiselle heinälle maksettaisi  tulvista satovahinkokorvausta, kun ensikertaisen heinän kasvatus sisältää muutenkin riskejä. 

Eikä se ollut pyhinäkään helppoa.  Vuonna 1974 mummu ja pappa eivät päässeet joulusaunaan, kun Kokemäenjoen vesi nousi rantasaunan lattialle ja kiukaanpesään.



Muistelman laati
metsänhoitaja Risto Lauhanen
Ylistaro as. Seinäjoki

Aleksanterin ja Nikolain kuparikolikoilla

Mukulana, heti pystyessäni kantamaan kolmen litran läkkikannulla, hain Huittisten meijeristä joppia. Isä anto keisari Aleksanteri ja Nikolain kirjaimin A ja N tyyliteltyjä kuparikolikoita, niillä sai kannun täyteen joppia.

Aina riitti näitä kookkaita kolikoita. Mieleeni on tullut, maksettiinko isälle palkka näillä kolikoilla. Vuosien aikana en muita kolikoita joppia hakiessani käyttänyt.

Mukulana joppijonossa näki ja koki jos jonkinlaista käyttäytymistä. Työnnettiin sivuun sanoen "pois tieltä, sinulla on aikaa". Mutta mitä mukulan vanhemmat ajattelivat pitkäksi venyneestä joppireissusta. Jonossa kuuli juorut ja päivän uutiset.


Sota-aikana meijeristä sai erittäin hyvää kirnupiimää, nykyisin se on kuin kirnun pesuvettä. 

Silloinen piimä oli hyvää limpun liemenä. Meillä oli noin 5 x 5 metrin ala sokerijuurikkaalla. Siitä sai täyteen 80 litran padan, jossa keitettiin siirappia. Piimälimput kun voideltiin siirapilla, se maistui kun olisi kakkua syönyt.

- Kalevi Siltanen -

Vähän aikaa ja neliöitä

...julkaisun sivulla 17 Olli Salonoja ei osannut sanoa miksi kaupassa oli tungosta. Äiti muisti, että kauppa oli auki 8-10. Kauppatila oli melko pieni, siinäpä saattaa olla yksi syy tungokseen.
Äiti muistaa hyvin ne säiliöt, joista maitoa myytiin ja asiakkaiden astioihin laskettiin hanasta. Varmaan moni muukin tämän muistaa.

- tytär M. -

Butyrometrilaseihin rikkihappoa

Reino Rautava kirjoitti meijeriharjoittelupäiväkirja 1.9.1940-13.8.1941. Kiitos Hannu Virtasen saimme päiväkirjan puhtaaksikirjoitettavaksi ja julkaisuumme painettavaksi. Sivuille mahtuu niin meijeriaskareita kuin muuta elämää ja ajan kuvaa.


Ensimmäisenä päivänä
Aamulla tuntui jotenkin oudolta kun kellon soidessa heräsin klo 4.30. Olihan tämä ensimmäinen päivä vieraassa meijerissä. Puin itseni ja lähdin laskeutumaan portaita alas meijeriin. Täällä oli jo meijerikkö valmiina minua opastamaan kirnuujan apulaisen
tehtäviin. Koneellisen jäähdytyksen johdosta oli työ aivan erilaista kuin edellisessä meijerissä.
Kirnuamisen alettua pääsin hetkeksi sisälle. Tämäkin oli minulle uutta, sillä esiharjoittelijana ollessani ei minulla ollut tilaisuutta tällaisen ‘kahvihetken’ pitoon, kun en asunut meijerillä.

Työt sujuivat siten toisten opastaessa tuttua latuaan, kunnes yhtäkkiä huomasin ensimmäisen työpäivän päättyneen. Ihmettelin vain itsekseni, että eipä olisi näin pian luullut menevän.
[--]

18-7-41 Metsäpalo
Heti päästyämme töistä, hätyytettiin kaikki miehet meijeriltä sammuttamaan Suttilassa syttynyttä metsäpaloa. Ajoimme ensin kymmenisen km maantietä ja sitten 4-5 km kapeaa ja kivistä metsätietä ennen kuin pääsimme palopaikalle.
Onneksi oli palo jo saatu sammumaan sen tuhottua ainoastaan muutamia kymmeniä metrejä maan pinnassa olevaa kasvillisuutta. Puihin ei tuli ollut vielä kajonnut.
[--]

6-8-41 Sankarihautaus
Kävimme äsken kirkkomaalla seuraamassa sankarihautausta. Meidän siellä ollessamme vietiin neljä vainajaa hautaan. Arkkuja kantoivat suojeluskuntalaiset ja ruumishuoneen oven edessä oli kahden sk:laisen muodostama vartio. Haudalla veisattiin virsi, pastori Jokinen puhui ja omaiset laskivat kukkansa, jonka jälkeen hauta luotiin umpeen.

Väkeä oli melkoisesti poikkeuksellisen kylmästä säästä huolimatta.

Nyt on tänne haudattu jo yli 20 tässä sodassa kaatunutta.


13-8-41
Tänään oli viimeistä edelliset rasvakokeet. Kun oli ylimeijeriköllä kesäloma, ja olin vapaavuorolaisena, niin jouduin ottamaan koemaitoja.

Ensin oli vähän outoa, mutta pianhan siihen tottui. Jalat vähän puutuivat, kun täytyi koko päivä seisoa paikallaan...



Lue loput harjoittelupäiväkirjasta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Käsillä kävellen portaikossa

"Söyrinki, vanha isännöitsijä käveli käsillään portaat ylös konttorikerroksesta toiseen. Hän li luvannut, että tekee niin, sitten kun kivimeijeri valmistuu.” Olli Salonoja ei nähnyt isännöitsijän tempausta, isänsä Arvo Salonoja sen jutun hänelle kertoi. Arvo Salonoja oli meijerin koneenhoitaja 1930-luvulta 1960-luvulle. [--]

Olli Salonoja muistaa lapsuutensa asuinympäristöstä erityisesti meijerin vintin. ”Se oli koko talon mittainen, ja viisi metriä korkea. Meijerissä oli peltikatto, ja kun vintissä kävi keväällä lumien sulaessa, katolta kuului outo ääni, ihan kuin joku olisi kävellyt." [--]

”Sitten kun vartuin, Aron Vilma, konttoristi, pyysi minua portsariksi maitomyymälään. Se oli niin pieni tila, ja paljon ihmisiä. Menin ovelle ja päästin sisälle 10-15 ihmistä kerrallaan. Jonkun kerran isommat miehet meinasivat tuupata mun ohi, mut mää olin hurjana, mää olin jo pienenä ison kokoinen...
 

Olli Salonojan lapsuusmietteitä lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Nallekauppaa ja sotaa etelää vastaan

”Aina ongittiin kello 12. Silloin meijerillä pestiin juustolan lattia ja Punkalaitumenjokeen laskettiin juustosakkaa. Se houkutti putken suuhun kaloja. Siitä sai haavilla saalista niin paljon kuin sielu sieti.”

”Salakat kuskattiin isossa tiinussa maitokärryn kanssa meijerin sikalaan, jossa maksettiin penni kalakilosta. Sitten tehtiin nallekauppaa, mentiin ostamaan karkkeja meijerin myymälästä...

Seppo Suomisen lapsuusmuistoja lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Päivike, Pilvike, Yrtti ja Ylevä

”Ayrshire-yhdistyksen konsulentit tulivat Helsingistä ja tekivät tilastoja ja karjanruokintasuunnitelmia. Muistan neiti Niklanderin, hän laittoi Niveaa käsiin." [--]

”Jo ennen sotaa käytiin lypsämässä laitumella kolmen kilometrin päässä, sinne mentiin hevosella, monesti me lapset olimme kyydissä. Usein kävimme hakemassa lehmänlämmintä ehheetä maitoo mukiin.”

Maito laitettiin tonkkiin, jotka maitokuski hakimaitolavalta meijeriin. Takaisin tullessaan kuski toi joppia ja sitä mitä meijeriltä oli tilattu.

”Kävipä naapurissa kerran, että harakka ehti nokkia voita, kuului nimittäin ääni: ’Plikka, plikka harakka syö voin, hae äkkiä’...

Timo Koutun tarinointia lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Karjakoksi eteläänn

[--] Lypsymatkat veivät aamuin illoin runsaasti aikaa. Lehmiä oli enemmän ja laitumet olivat kaukana kuten kotitalosta kolmen kilometrin päässä olevat pelto- ja metsälaitumet.
Lypsymatkat äiti teki polkupyörällä. Isän veli Esko hitsasi takalaveria varten telineen, johon mahtuivat maitokannut, toisessa sarvessa keikkui lypsyämpäri siivilöineen ja toisessa puuroämpäri.

Kävin joskus iltalypsyllä, jolloin eniten minua kiukutti veräjä, sillä myös naapuri laidunsi lehmiään metsässä, ja heidän laitumensa oli ennen meidän laiduntamme. Veräjä ei ollut mikään kätevästi saranoilla liikkuva lautaveräjä vaan vetelä piikkilankaveräjä. Pyörä piti myös saada pysymään pystyssä aitatolpan nojalle...




Airi Viitasen kirjoitus kokonaisuudessaan
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Oikein sähköaidan teinkin

”Lehmät olivat syöneet kesälaitumensa tyhjäksi. Minä kysyin sännältä ja emännältä, voisiko lehmät siirtää toiseen heinämaahan; siinä oli paljon odelmaa ja kaikkea muutakin rehotti. Isäntä vastasi, ettei nyt ole ketään tekemässä aitaa.

Topakkana tyttönä minä tein sitten aidan itse, oikein sähköaidan teinkin. Kyllähän sitä vähän naureskelivat, mutta lehmät pysyivät aidan sisällä.

Lehmät tosin innostuivat tuoreesta vihreästä niin, että kaksi sai ähkyn, mutta siitä selvittiin...

 

Talon karjakko kertoo lisää 1950-luvun alkupuolen askareista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei likka saa pysähtymään

Seitsemän tarkkailukarjakkotyövuoden jälkeen Saara Saarinen kyllästyi kulkemisen
määrään. ”Valittelin miehelleni, etten enää jaksa sitä. Hän sanoi, että hankitaan moottoripyörä. Niin tehtiinkin, Lauttakylästä ostettiin Mzet125, nyt pääsee jo varmaan pienellä mopollakin lujemmin. [--]

”Taisin minä moottoripyörineni herättää Suttilassa ja Lauttakylässä huomiota, mutta samaan aikaan paikkakunnalla oli toinenkin moottoripyöräilevä nainen, hän oli töissä leipomossa.
Joskus olin liikkeellä Huhtamossa ja poliisi näytti pysähtymismerkin. En pysähtynyt ihan heti, ja kuulinkin poliisin sanovat toiselle: ”Ei likka saa pysähtymään...




Lisää Saara Saarisen työsarasta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Pää piipusta ulos

”Silloin kun piippu oli kylmänä,minä päätin kiivetä piipun huipulle, piipun sisäpuolella oli askelmat. Ei pikkupoikaa silloin ollenkaan huimannut. Kun pääsin ylös, niin työnsin pääni piipusta, kurkkasin ulos. Isäni Arvo ei tempausta nähnyt, mutta en malttanut olla kertomatta. Taisin saada kummijohdosta. Isä piti kovan kurin.”

Huittislaisen Olli Salonojan muistelus on 1930-luvun loppupuolelta. Silloin meijerille rakennettiin uusi pannuhuone niin, että meijerin savupiippu jäi huoneen sisälle...

 

 

Lisää Olli Salonojan meijeriajoista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Korkea kannullinen kermaa

[...] Kerran hän itsekin oli maitotaloustuotteen kuljettaja. ”Jatkosodan aikoihin olin kutsuttu Tampereella asuvan tätini tyttären häihin. Lähtiessäni sinne bussilla, meijerin kirjuri Vilma Aro toi minulle otain, jonka pyysi kuljettamaan hääpaikalle.

Täti oli minua Tampereella vastassa, silloin selvisi, että olin kuljettanut häitä varten korkean kannullisen kermaa. Sota-aikaan kerma oli arvokasta...
 

 

1950-luvun meijeriremontin työmaalla työskennellyt kertoo lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Tuimaa kyytiä numerojärjestyksessä

”Parhaimmissa paikoissa maitokuski kutsuttiin kahville joka toinen päivä. Tapaninpäivänä kutsuivat melkein kaikki: muistan senkin kerran, kun tuli juotua yhtenä päivänä 52 kupillista.” Illalla kotona huittislainen Esko Rantanen ei silloin enää juonut kahvia.

Rantanen urakoi Huittisten meijerille maitokuskina nelisen vuotta 1950-luvulla. Isänsä Arvo Rantasen työrupeama oli pidempi, 17 vuotta, hän aloitti vuonna 1934. ”Olisikos niinä vuosina meillä ollut yhteensä 3-4 hevosta? Yksi ainakin oli Tuima.”

”Talvisin isä keräsi reellä ja kesäisin rattailla. Vuoden 1947 talvi oli niin sula, että rekeä käytettiin vain kaksi kertaa. ”Mutta oli niitä lumisia talvia. Monta kertaa kihvelöitiin autonrenkaille varhot. Ja sitten kun ajettiin takaisin meijeriltä, niin tuuli oli tuiskannut taas tien umpeen...



Lisää Rantasen maidonkuljetusreissuista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

30 litran kannu vauhdissa kyytiin

”Yhden kannun tähden ei aina pysähdytty. Toinen jalka oli kiinni kolarilistassa ja toinen käsi oli kopissa kiinni, vapaalla kädellä kiskaistiin 30 litran maitokannu kyytiin. Muori oli kuulevansa, että kannunottaja sanoi kelvä, vaikka sanoikin selvä. Isokallion Kaukolla
oli silloin Chevrolet-kuorma-auto, vuosimallia 1938, ei leveä. [--]

Meijeriltä Apilisto muistaa kettinkiradan. ”Se lähti vasemmanpuoleisen oven kohdalta, tonkat laitettiin radalle numerojärjestyksessä. Toinen nosti, toinen kaateli. Olisikos se
ollut neiti Kivimäki, joka merkkasi määrät ylös. Tonkat kulkivat ketjuradalla pitkin meijeriä, tulivat toisesta päästä ulos, täynnä joppia tai tilattua piimää...



Seppo Apiliston maitokuskiajoista lisää
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei saa juosta, ettei renkaat kuumene

”Huittisiin oli saatu uusi komia meijeri. Ja lehmiä oli melkein joka talossa ja maidon valmistaminen voiksi omalla separaattorilla ja kirnulla hankalaa. Silloin Jokisivullakin kyläläiset keskustelivat. että pitäisi saada maitokuski, joka veisi maidot meijeriin.

Minun isäni rupesi siihen hommaan. Hän vei hevosella ja kovapyöräisillä kärryillä jokisivulaisten maidot meijeriin. Meiltä ensin maantien varteen, sitten käynti Vampulan rajalle ja Raitniemen tienhaarassa kääntämässä ja sieltä Lauttakylään. Matkaa oli yhteen suuntaan yli kymmenen kilometriä. Tämä tapahtui 1920-luvulla. [--]

Isän kuskihommat loppuivat kestettyään parikymmentä vuotta. Meidän maitokannumme vietiin sen jälkeen vanhantien varteen kahden kilometrin päähän.

Minä ne melkein sataprosenttisesti sinne vein. Ensin Rytille yksipyöräisellä, mihin sopii kaksikin kannua tai vesikelkalla tai suksikelkalla. Rytiltä sitten hevosella tai kesällä
pikkurattailla. Atte sanoi: ’Ei saa juosta, ettei renkaat kuumene’...

Loput Mauno Suonpään kirjoituksesta löytyy
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Laimennuslaskuja ja muuta jännittävää

”Mainio mies se konemestari Salonoja. Aina sanoi meille, että pesuun ei saa käyttää kaivovettä, vaan jokivettä. Me tykättiin kuitenkin enemmän kaivovedestä, koska sitä tuli letkusta suuremmalla paineella.

Kerran kun tehtiin päivän loppusiivousta, meillä oli olevinaan kiire ja päätimme, että nyt kyllä pestään kaivovedellä. Yksi meistä sanoi, että menee etusillalle kyttäämään, ettei Salonoja pääse yllättämään. Sitten huomasimme, että konemestari seisoikin
jo selkämme takana...



Lisää Helvi Korpelan meijeritaipaleesta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ei tullut meijerskaa

”Kirnuamisen jälkeen voi laitettiin puisiin dritteleihin, sitten voista piti nuijia ilma pois, siitä piti tulla tiivistä. Raskasta työtä. Sitten laitettiin paperit päälle ja nostettiin kylmään. Alin rivi laitettiin lattialle, mutta seuraavat pinottiin ylemmäs. Reidet olivat usein mustelmilla.” Huittislainen Raija Lehtoranta oppi esiharjoittelussa
vuonna 1960, ettei hänestä olekaan meijerskaksi.

Raijan puoliso Rauno Lehtoranta sen sijaan päätyi Huittisten meijerille töihin, hän oli koneenhoitaja 1970- ja 1980-luvulla...



Lisää Lehtorannan meijerikokemuksista
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Ainakin pääministeri ja päämajaeversti

”Keväällä 1918 juustomestari V.E. Toivola lähti vapaussotaan ja otti kaksi juustoharjoittelijaa mukaan, toinen heistä oli Valo Nihtilä”, kertoo Antti Airila. [--]

”Johannes Virolainen lähetti isälleni (koneenhoitaja Arvo Salonoja) kerran jälkeenpäin terveisiäkin. Virolainen oli agronomiharjoittelijana juustolassa”, tietää Olli Salonoja...
  
Lisää Johannes Virolaisesta ja Valo Nihtilästä
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Kääntökanki juoksutti

”Aikoinaan oli tapana, että uutta ja ymmärtämätöntä harjoittelijaa juoksutettiin. Taisin olla toista päivää juustolassa, kun vanhempi apulainen tuli sanomaan, että menetkö hakemaan juuston kääntökangen korjaukselta konehuoneelta...

Vuosien 1956-1957 meijeriharjoittelijan koko juoksutusEhheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa

Viisikymmentäviisi ja puoli astetta

[--] Massan käydessä kryynimäiseksi nostetaan se pellavaliinalla teräsnauhan avulla heran jäädessä kattilaan. Jonka jälkeen liinan kulmat sidotaan yhteen ja laitetaan nosturin
koukkuun, joka kuljettaa tämän leipomispöydälle ja siitä edelleen se laitetaan vormuun ja leivotaan juuston muotoiseksi.
Sen jälkeen juusto kuljetetaan puristushuoneeseen, jossa se laitetaan liinan sisään puristuskansien väliin. Juusto käännetään ja liinat vaihdetaan kuusi kertaa neljän
tunnin aikana. Tällä menetelmällä saadaan juuston pintaan syntymään ohut ja suojaava pintakerros, joka on myös hyvin tärkeä tekijä juustonvalmistuksessa...



Lisää Liisa Jernmanin 4B-luokan ainekirjoitusta
Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisussa